Tyynellämerellä sijaitseva Mariaanien hauta on ainakin tämän hetken tunnetuista syvänmeren haudoista syvin. Syvänmeren hauta tarkoittaa useiden kilometrien syvää ja jopa satojen kilometrien pitkää painaumaa, joka sijaitsee merenpohjassa. Nimensä ”hauta” nämä syvänteet ovat saaneet ensimmäisessä maailmansodassa käytettyjen juoksuhautojen mukaan. Tätä viittausta onkin käytetty jo melkein sadan vuoden ajan kuvaamaan niitä. Mariaanien hauta on taas saanut nimensä Maria Annan mukaan, hän oli Espanjan kuningatar vuosien 1665 – 1675 aikana. Espanja valtasi Mariaanien hautaa ympäröivät saaret hänen sijaishallitsijakautensa aikana.

Challengerin syvänne

Mariaanien hauta on itsessään hyvin tunnettu, mutta sen eteläisessä osassa sijaitseva Challengerin syvänne on sen syvin kohta. Tämä syvänne on saanut nimensä brittiläisen tutkimusaluksen, HMS Challenger, mukaan. Se oli vuonna 1875 ensimmäinen, joka tutki syvännettä. Kovinkaan moni alus ei ole syvänteelle sukeltanut, juurikin sen valtavan paineen takia. Tällä hetkellä viimeisin tutkimusmatka Challengerin syvänteelle tehtiin vuonna 2012. Tämän aluksen nimi on Deepsea Challenger ja sen miehistöön kuului vain elokuvaohjaaja James Cameron. Matka 11 kilometrin syvyyteen kesti kaksi tuntia ja alus vietti kuusi tuntia syvyyksissä. Jos vuoden 2012 tutkimusmatkaa vertaa vuoteen 1960, on matkan ajassa huomattava ero. Vuonna 1960 Trieste –niminen alus matkasi pohjaan melkein viisi tuntia ja aloitti nousun jo 20 minuutin jälkeen. Matka takaisin pinnalle kesti hieman yli kolme tuntia. Teknologia on kehittynyt näiden matkojen välillä muutenkin paljon, sillä vuoden 2012 matkalla oli mukana HD-kamera.

Challengerin syvänne
Challengerin syvänne

Challengerin syvänne on vain yksi merten kohteista, joita tutkitaan. Monet julkisuudesta tutut miljonäärit ovat kertoneet omista projekteistaan tutkia maailman syvimpiä kohteita ja Mariaanien hauta on varmasti yksi useimmiten mainittu kohde. Maapallon meret ovat meille edelleen mysteeri ja asia on kiinnostava monilla eri tavoilla. Vaikka näitä alueita kutsutaankin haudoiksi, niistä on löytynyt jo kaloja, sekä muita eläimiä, joita emme edes osanneet odottaa.

Elämää maapallon syvimmässä kohdassa

Tähän mennessä on tehty hieman tutkimuksia Mariaanien haudan alueella. Pohjasta on kerätty näytteitä ja videokuvaa on saatu kuvattua myöskin. Sen eläimet saattavat kuitenkin olla monen mielestä, se kiinnostavin asia, johon vastauksia kaivataan. Olet varmasti nähnyt kuvia hurjan näköisista olioista, joita tutkijat ovat löytäneet. Erilaiset kalat, sekä katkat ovat toisaalta syystäkin hieman erilaisia, sillä niiden täytyy kestää meren pohjassa oleva paine. Vuonna 2014 Mariaanien haudasta löydettiin imukala, jota kutsutaan nimillä Mariana Snailfish tai Pseudoliparis Swirei. Se on tällä hetkellä maailman syvimmältä löydetty kalalaji. Ulkonäöltään se on melkein läpinäkyvä ja tutkijat ovat kuvanneet tätä kalalajia hieman hauraaksi. Imukaloilla on hyvin vähän saalistajia, sillä ne elävät huomattavasti syvemmällä muita. Ne saavat kuitenkin paljon ravintoa erilaisista äyriäisistä, joita Mariaanien haudan muodon vuoksi on runsaasti saatavilla. Tutkijat ovat eläinten lisäksi kiinnostuneita mahdollisuudesta löytää uusia lääkkeitä meren pohjasta. Joillakin eliöillä on esimerkiksi meille kaikille tuttua omega-3-rasvahappoa niiden kehossa. Tämä auttaa näitä eliöitä esimerkiksi kestämään kylmyyttä. Joidenkin tutkijoiden löydökset ovat erilaisia sädesieniä, jotka sisältävät yhdisteitä, joilla on ollut mahdollista hillitä erilaisia kasvainsoluja, sekä niillä on antibioottisia vaikutuksia. Tutkimusmatkoilla tietysti on tullut vastaan myös roskaa ja muitakin asioita, jotka ovat vajonneet pohjaan ajan saatossa. Muovipussit ja muunlaiset jäännökset ovat siis jo löytäneet tiensä näille salaperäisille alueille. Tutkijoita kiinnostaa kaiken roskan keskellä se, miten paljon hiiltä sinne on ajautunut ja kykenevätkö bakteerit kierrättämään sitä. Teknologian kehittyessä tutkimusten jatkaminen on varmasti helppoa ja saamme luultavasti lisää vastauksia kaikkiin mysteereihin jo lähitulevaisuudessa.